Kylmenevät kelit saa varpaat palelemaan. Otin tehtäväkseni neuloa villasukat lahjaksi syntyvälle lapselle. Itselleni neuloessani 7 veljestä langasta, laitan 40 silmukkaa eli 10 jokaiselle puikolle. Novitan sukkalehden mukaan 40 silmukkaa luodaan koon 30 sukkaan. Vauvan villasukkaan loin 32 silmukkaa eli 8 silmukkaa jokaiselle puikolle. Varren neuloin 1 oikein - 1 nurin -joustinneuleena. Neuloin villasukan noudattaen tavallisen villasukan teko-ohjeita, mutta vain pienemmässä koossa. Vauvan villasukkiin tein vahvistetun kantapään. Nämä villasukat sain neulottua vajaassa neljässä tunnissa.
 |
| Vauvan villasukat |
Jotta villasukkien pienennys ei olisi jäänyt tähän, niin päädyin
tekemään vielä vauvansukkia pienemmän villasukan. Näitä tein vain yhden
avaimenperäksi. Sain pari vuotta sitten kaverilta vastaavanlaisen pienen
villasukan avaimenperäksi. Otin mallia kaverini neulomasta sukasta,
vaikka lankani olikin paksumpaa. Neuloin myös tämän miniatyyrisukan 7
veljestä langasta. Miniatyyrisukassa oli 4 silmukkaa puikolla eli
yhteensä 16 silmukkaa. Varressa oli 6 kerrosta 1 oikein - 1 nurin
-joustinneuletta. Kantalappuun neuloin 8 kerrosta. Kantapään
valmistuttua neuloin 9 kerrosta ennen sädekavennuksen tekemistä.
 |
| Miniatyyri villasukka |
Nyt ei muuta, kun villasukat jalkaan ja varpaat lämpenemään. Ostin Taito shopista Roosa nauha sukkaohjekuvaston. Sormet jo syyhyää neulomaan sieltä eräitä palmikko- ja pitsisukkia. Onneksi villasukille on aina käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti